Make your own free website on Tripod.com

Sue`s Site

Tarinat

Etusivu
Fanlist
Sue
Galleria
Lemmikit
Puuhanurkka
Kopioitavaa
Tarinat
Linkit/ä
Vieraskirja

Portin tuolla puolen

Sakura oli allapäin. Hän oli tullut juuri sairaalasta, koska hän oli joutunut auto-onnettomuuteen, jossa hänen vanhempansa olivat kuolleet. Kyynel vierähti hänen poskelleen.

-Äiti, Isä, Tulen kaipaamaan teitä! Sakura ajatteli. Hänen isoäiti oli hakenut hänet sairaalasta ja nyt he olivat matkalla kotiin. Tai oikeastaan mummille. Sakura ei tahtonut ajatella että se olisi hänen kotinsa tästedes.

Tunnin kuluttua he saapuivat perille.
- Näytän missä huoneesi on, isoäiti sanoi. Sakura nyökkäsi. Hänen koiransa Mystery tassutteli perässä.
Sakura purki laukkunsa suureen tyhjään huoneeseen.
- Tämä oli huoneeni kun olin ikäisesi, isoäiti sanoi.
Sakura ei vastannut.
- Tahdot varmaan olla jonkin aikaa pois koulusta Sakura, ihan vain että toipuisit paremmin. isoäiti sanoi taputtaen Sakuran olkapäätä.
- Ei tarvitse... Olen toipunut jo kaksi viikkoa sairaalassa. Sakura sanoi hiljaa. hän katsoi suoraan isoäitinsä pirteisiin, mutta hieman surullisiin silmiin.
Isoäiti osaa piilottaa tunteensa hyvin. Sakura ajatteli ja jatkoi tavaroidensa purkamista.
- En tahtoisi pakottaa mutta... No katsotaan miten voit huomenaamuna! Isoäiti sanoi hymyillen.
- Menen tekemään lempiruokaasi, ramenia.
Sakuran silmät tuikkivat.
- Isoäiti, kiitos! Kaikki ei palaa ehkä normaaliksi, mutta saat minut iloiseksi, väkisin! Sakura sanoi.
Mystery hyppäsi Sakuran syliin.
- Voi sinua sylihauvaa! Hän sanoi ja työnsi koiran sylistään.
- Minulla on sisustaminen kesken! Hän sanoi ja jatkoi tavaroiden purkamista.

- Ruoka on valmista! Isoäiti huusi portaiden alapäästä.
- Haiii! Sakura huusi samalla kun asetti pehmonallen hyllylle. Sitten hän lähti alas.

- Mmmm.... Mahtavaa! Todella hyvää ramenia! Sakura sanoi syödessään.
- Mukavaa että pidät, isoäiti vastasi.
- Kysyisin vielä, tahtoisitko mennä huomenna kouluun, vai jäät-
- Minä lähden nyt lenkille. Kiitos ruoasta. Sakura nousi pöydästä ja laski astiat tiski altaaseen.

Seuraavana päivänä Sakura käveli koululle. Hänellä oli hieman pelokas olo. Kouluhan oli aivan uusi. Entä jos hän ei saisi ystäviä? Koulu päivä sujui muuten hyvin, paitsi että Sakuran kanssa samalla luokalla oli kerrassaan ärsyttävä tyttö. Tasha. Tasha sai Sakuran kiehumaan. Onneksi koulu loppui eikä hänen tarvinnut kestää enää Tashaa. Mutta seuraavana päivänä taas hän näkisi sen raivostuttavan lellikakaran.

Koulusta tultuaan Sakura lähti lenkille Mysteryn kanssa. Sakura tuhisi vihasta. Tasha oli nimittäin heittänyt hänen matikan kirjan kuralammikkoon. Sen jälkeen Tasha oli mennyt sanomaan opettajalle että Sakura oli tehnyt sen. Sakura käveli metsässä raskain askelin. Maa tömisi hänen allaan. Yhtäkkiä maa ei tömissyt vaan petti hänen allaan. Sakura ja Mystery putosivat alas ja alas, synkkään pimeyteen.

Sakura avasi silmänsä. Taivas hohti punaisena. Ilma oli tunkkaista ja maa oli kivistä ja kovaa. Alue oli pieni ja sitä ympäröi rähjäinen aita. Ison kiven takaa hyppäsi outo elukka.
- Yô Onnai-sama! Atashi wa Windy, hauska tutustua arvon neiti... Sakura?
- Eh!?! Miten tiesit nimeni? hän oli äimänä.
- Ehhehe, tiedän kaiken. Windy vastasi.
- No sitten varmaan tiedät minne raidallinen koira on mennyt..?
- Yepsan. Se meni tuonne. Windy osoitti punaista torii-porttia. Portin molemmilla puolilla oli isot pensaat joiden oksat luikertelivat porttia ja aitaa pitkin. Kaksi oksaa molemmilta puolilta irrottautui aidasta. Ne alkoivat heilua. Ihan kuin ne olisivat vilkuttaneet Sakuralle.
- Mitä on portin toisella puolella? Sakura kysyi.
- Fantaji Hazama. Tahdotko kuulla runon?
- Öö... Miten vain, Sakura sanoi hämmästellen.
- Kröööhömöhm... Se menee näin:
Kun astut portista, katoaa jokainen murhe ja unohtuu jokainen erhe.
Voivat asiat ja elävät eri ulkomuodon ottaa, varo ettei se mainettasi sottaa.
Et laaksossa huolia kanna, ei sinua sakkoja maksamaan panna.
Vaan on huoli laaksossa, on prinsessa kadonnut, onko lounaassa, vaiko kaakossa? Vain yksi ja ainoa, tuo Valittu voi asian korjata. Oletko se sinä vaiko minä?

- Jaahas... Oliko tuo jokin vihje? Sakura sanoi ja katsoin Windyyn pistävästi.
- Hmm... Kuka tietää, minä vain. Mutta rakas koirasihan meni sinne!
- Niin... Huoh, ei kai tässä muukaan auta! Sakura sanoi ja astui portille.
- Onnea ystäväiseni! Argh, varo fantasia pajua!!! Windy huusi.
Paju kietoutui Sakuran käden ympärille.
- TASKEDEEEEE! Mitä tämä oikeiin on?! AAAAAA!!! Sakura huusi paniikissa.
- Voihan mätä Feeniksin muna! Se likka on mennyttä…

- Oooouuuuh.... Päätä särkee... Sakura piti kättä otsallaan. Ympäristö oli kirkas ja valoisa. Kaikki oli vihreää ja puissa kukoisti kirkkaan punaiset hedelmät ja kukkaset. Sakura puristi Mysteryn hihnaa käsissään.
- Jaa, että tällaisesta valtavasta laaksosta pitäisi löytää yksi pieni sekarotuinen koira... Saakeli...
Sakura istuutui puun viereen. Hän sulki silmänsä ja alkoi miettiä päivän tapahtumia. Yhtäkkiä läheltä kuului juoksuaskelia. Sakura säpsähti. Hän nousi ylös ja tähyili ympärille. Jokin musta eläin juoksi häntä kohti.
- IIIIIIIIH! Sakura huusi, kömpi ylös ja lähti pakoon.
- Odota!!! Hahmo huusi
Sakura pysähtyi kuin seinään. Eläin juoksi hänen vierelleen. Se oli musta kaunis susi.
- Sinähän olet ihminen, eikö vain? Täällä käy ihmisiä niin harvoin! Susi sanoi.
- Olenhan minä... Voinko auttaa? Sakura kysäisi ja kyykistyi suden eteen.
- Ja vielä kysytkin!!! Voisitko avata tämän sinetin..? Susi ojensi tassunsa Sakuran nenän eteen.
- Hmm jaaa... Mutta miten ihmeessä avaan sen? Sakura otti tassun käteensä.
- Revi se. Susi vastasi.
Sakura alkoi repiä sinettiä. Pian se pirstoutui pieniksi valopalloiksi.
Samassa susi alkoi muuttua ihmismäiseksi.Sakura katsoi ihmeissään.
Mitä ihmettä täällä tapahtuu..? Sakura ajatteli. Asia ei tuntunut yhtään hassulta, vaikka kuitenkaan asia ei ollut luonnollinen oikeassa elämässä.
- Kiitti. Mitä tahdot vastapalvelukseksi?
- Kertoisitko nimesi? Oletko muuten nähnyt raidallista koiraa?
- Jotain sinnepäin... Olen muuten SuZume. hän sanoi ja vihelsi kauniin lyhyen sävelen. Jokin musta hahmo lensi heidän ylitse.
Se oli Mystery.


Mystery hypähti Sakuran eteen. Se painoi siivet kiinni, ja siivet painuivat selkää vasten sen ihon läpi. Koira oli kasvanut valtavaksi ja sen raidoista oli tullut pitkät, virheettömät ja kiemuraiset. Se ei ollut enää koira vaan... Niin, mikä se oikeastaan oli?
Sakura toljotti Mysteryä epävarmana. Mystery hymyili ja asteli Sakuraa lähemmäs. Sakura astui askeleen taemmas. SuZume seurasi tapahtumia huvittuneena.
- Älä tule lähemmäs! Sakura huusi.
- Heh... Etkö kuunnellut Windyä ipana?
- Eh? Luullakseni. Kuinka niin?
- "Voivat asiat ja elävät eri ulkomuodon ottaa..." Muistuuko mieleen?
Sakura tajusi nyt miksi otus oli niin tuttavallinen. Hän syöksyi halaamaan rakasta Mysteryä.
- Niin, kuuntelisit viisaampia. Mystery sanoi.
Sakura kivettyi. Hän kääntyi katsomaan Mysteryä.
- Si-Sinä osaat puhua?!? Sakura huusi ihmeissään.
SuZume ja Mystery räjähtivät nauramaan. Sakura oli pihalla kaikesta.
SuZume kertoi että jokainen eläin osaa puhua tässä maailmassa. Ja että jotkin kasvit saattavat käydä käsiksi, ja paljon, paljon muuta.

Myöhemmin illalla nuotion ääressä..:
- Hei, sinä SuZume! Tiedätkö miten pääsen pois täältä? Sitä et kertonut.
- Hmm... Mietitäänpä... *teeskentelee miettivää* Täältä ei pääse pois.
- MITÄ?! Sakura huudahti järkyttyneenä.
Hiljaisuus vallitsi heidän keskuudessaan ja ympärillä. Sakura oli kuin kiveä. Täydellisen hiljaisuuden rikkoi pöllön ääni;
- Etkö osaa puhua ihminen?!?
Sakura katsoi puun latvaan. Siellä oli ärtyneen näköinen pöllö joka tuijotti silmää räpäyttämättä häneen.
- Ai, herra salakuuntelija vai?! SuZume huudahti.
Hän nappasi kiven maasta ja heitti sen. Se kopsahti lujaa pöllön päähän.
- Senkin tyhmä varas! Pöllö huusi lentäessä pois.
- Nyt voit puhua rauhassa.
- Niiiiinkö luuuulet? Ääni sanoi pusikosta. Siellä oli vuoristopeikko.
- Chi-Chi-CHIPPU?!?
- Jepsan. Oliko jo ikävä? Luulitko että päästän sinut menemään noin vain?! Chippu sanoi ja tarttui SuZumen turkkiin kaulan kohdalta.
- Olet näköjään puoli ihminen. Avasiko tuo rääpäle sinettisi? Chippu kysyi.
- Heh... Hän ei ole mikä tahansa rääpäle! Hän avasi sinettini! SuZume huusi.
- LOPETTAKAA! Sakura huusi ja löi Chippua.
Chippu pudotti SuZumen maahan ja kääntyi Sakuran puoleen.
- Hitto..! SuZume sanoi ja hyppäsi äkkiä ylös.
Sakura perääntyi kauemmas Chipusta joka tuli koko ajan lähemmäs.
SuZume loikkasi kohti Chippua. Hän tarttui terävillä hampaillaan kiinni Chipun olkapäästä.
- She oh shän! SuZume sähisi.
Chippu pysähtyi.
- Onko muka? Chippu kuiskasi.
- Shakuulla! Yrshitä olla shiltti shänelle! SuZume kuiskasi sihisten.
Chippu nyökkäsi ja riuhtaisi SuZumen irti.
Sakura katsoi heitä kummeksuen.
- Tiedän hyvän yöpymispaikan. Chippu sanoi ja viittoi Sakuraa lähemmäs. Sakura loi kysyvän katseen SuZumeen. SuZume nyökkäsi. Sakura tuli takaisin heidän luo.
- Seuratkaa. Chippu sanoi ja lähti kävelemään vuoria kohti.
- Voiko häneen tosiaan luottaa? Sakura kysyi SuZumelta kuiskaten.
- Toki toki. SuZume vastasi.
Chippu vilkaisi taakseen vihaisena.
- Mitä te siellä juoruilette?! Hän kysyi ja pysähtyi.
- Eeeeeeei me miiitäään!! Ei ei!! SuZume vastasi hymyillen varsin epäluotettavasti. Chippu kohautti kulmiaan ja jatkoi matkaa.

Hyvin varhain aamulla he olivat viimein perillä.
- Minä asun täällä. Chippu sanoi.
- Hohhoijaa... Miksi meidän tänne piti tulla? Oltaisiin vaan nukuttu siinä luolassa! SuZume ärähti haukotellen.
Chippu mulkaisi SuZumea ja vastasi:
- Siksi, että on sivistyneenpää nukkua minun vesimyllyllä kuin jossain rähjäisessä luolassa jossa asuu kuitenkin joku ookamikuma!
- Nii vissiin! SuZume ärähti ja näytti kieltään.
- Selvän teki! Chippu huusi ja otti SuZumea niskasta. Hän raahasi SuZumen ulos ja tunki hänet häkkiin.
- Ai niin, KuroNamida sanoi, että tänään tulee rankka sade. Pidä hauskaa! Chippu sanoi ja irvisti SuZumelle.
- Hei Odota! Jos päästät minut sisälle olen iha- SuZume ei kerinnyt sanoa loppuun kun Chippu jo mäiskännyt oven kiinni.
- Helkutti! SuZume ärähti.
Ovi raottui ja Chippu työnsi päänsä ulos ja sanoi:
- Ja sitä paitsi, minulla on vain yksi vierashuone. Tuo on sinun tasoinen huone!
Alkoi tihkuttaa, sitten se yltyi rankkasateeksi. Chippu läjäytti oven kiinni.
- Hemmetti. SuZume sanoi.

Sakura oli seissyt paikallaan kuin tatti sen ajan kuin Chippu oli käynyt ulkona ja kiusannut SuZumea.
- Näytän missä voit nukkua. Chippu sanoi.
- S-Selvä! Sakura oli hiukan peloissaan koska SuZume ei ollut hänen tukenaan.
- Tule perässä. Chippu sanoi ja lähti kävelemään portaita ylös.
Hetken kuluttua Chippu avasi yhden huoneen oven.
Siellä oli pieni olkikasa.
- Täällä voit nukkua. Oljet eivät ehkä NÄYTÄ mukavilta, mutta niiden päällä on ihana nukkua. Usko pois! Chippu sanoi.
Sakura asteli huoneeseen. Siellä oli pieni hylly jossa oli pieniä ruukkuja ja kulhoja. Ja iso punainen kukka jossa oli valkoisia pilkkuja.
- Älä mielellään koske mihinkään. Varsinkaan tuohon kukkaan! Käyn keittämässä teetä. Ole kuin kotonasi, mutta älä mene tutkimaan muita huoneita! Chippu sanoi ja lähti huoneesta. Sakura katseli ympärilleen.
Kaikki oli niin hienoa. Mistähän Chippu oli saanut pienet ruukut ja kulhot? Entäpä nuo hienot valkoiset pitsiverhot? Jostain kyläkaupasta vai?


TO BE CONTINUED...

Koiran Elämää

Aurinko oli jo painunut mailleen, mutta kolme koira-kaverusta jutteli päivän tapahtumista. Pieni vaalea tyttö koira nimeltä Kiba sanoi:
- Olis kivaa löytää joku tosi jännä seikkailu, täynnä jännitystä ja hulluja temppuja. - Sä jä sun seikkailut hulluine temppuineen, mä tykkään enemmän laiskasta katukoiran elämästä. Kepu-niminen poikakoira sanoi.
- Come oon Kepu, se olis kyllä kivaa! Pieni pörröinen Peku huudahti pompaten pystyyn. Kepu katsoi Kibaa ja Pekua kyllästyneesti.
- Hei haloo, mistä te löydätte jonkun seikkailun? Kepu kysyi - No tuolta vaikkapa! Kiba hypähti synkeän metsän suuntaan.
- Loisto idea Kiba! Peku sanoi innoissaan.
Kepu näytti kyllästyneeltä, kuten aina kuullessaan Kiban ja Pekun seikkailu juttuja.
Kiba katsoi Pekua. Peku nyökkäsi huomaamattomasti.
- No me lähdemme sitten ilman sinua macho-mies. Jää siinä vaan tänne viettämään rauhallisia katu-koira päiviäsi! Mutta me lähdetään seikkailemaan. Hyvästi Kepu, vietä hyvä katu-koira elämä. Kiba sanoi ja kääntyi kohti metsää Peku vierellään. Kepu jäi hiljaisena makaamaan maahaan kun Kiba ja Peku katosivat metsään.
Hetki kului...
- HEI TYYPIT OOTTAKAA! MÄ TUUN MUKAAN!!! Kepu huusi ja pinkaisi heidän perään. Kiba kuiskasi Pekulle:
- Heh, toimi. Ja hyvin! Peku hymyili vastaukseksi.
Niin he lähtivät matkaan, etsimään seikkauluja.
- Hei levätääääääään.... Kepu sanoi käpsristyen maahan kuin lankakeräksi.
- Juurihan me lepäsimme, mennään vielä vähän eteenpäin. Peku suostutteli. Kiba istui maahaan odottamaan kun Peku yritti sustutteli Kepua liikkumaan. Kymmen minuutin kuluttua Kiba huokaisi syvään ja karjaisi:
- Nyt per*ele, kun sä nyt kerrankin tulit meidän mukaan seikkailemaan, pare liikkua siitä! Nosta se levä pe*sees siitä ylös ja hilaudu eteenpäin, VAI onko se liikaa vaadittu?!?
Kepu ja Peku tuijottivat Kibaa äimänä. Kepu ryntäsi ylös ja juoksi Kiban viereen. Peku juoksi perässä ja niin saattoi matka jatkua.

Ilta saapui. Koirat olivat kyhänneet pienen "majan" pitkien, puoliksi maahan uppoutuneiden kuusenoksien alle. He olivat keränneet lehtiä ja oksia ja olivat pistäneet ne kuusenoksien päälle jotta pikku majassa olisi lämpöisempää.
Pieni joki solisi heidän majapaikkansa vieressä. Tietenkin juuri kun he olivat menossa nukkumaan, (Pekua lukuun ottamatta joka jäi vahtiin)alkoi satamaan.
- No jee... Peku huokaisi kököttäessään majan ulkopuolella.
- Peku, jos sinua väsyttää, minä voin tulla vahtiin, Kepu sanoi.
Peku katsoi häntä ihmmeissään. Kepu ei koskaan ollut innoissaan seikkailuista.
- Mutta... Ethän sinä halunnut edes aluksi tulla meidän mukaan... Peku sanoi nousten seisomaan.
- Pah, esitin vain. En tahtonut näyttää olevani innokas. Olen itse aina hallunnut myös löytää kunnon seikkailun. Päästä minut vahtiin... Kepu sanoi ryömien pois majasta.
- Kiitos Kepu, mutta jos sinua väsyttää minä voin tulla takaisin vahtiin. Peku sanoi ja vaihtoi paikkaa Kepun kanssa. Peku nukahti oitis, toisin kuin Kepu jäi uskollisena seisomaan kylmään vesisateeseen.

Aamu sarasti kirkkaana. Kepu havahtui hereille. Hän oli nukkunut koko yön ja oli aivan märkä. Hän haisteli aamun tuomia tuoksuja ja maisteli aamukasteista puunlehteä. Hän käveli joen luo ja hörppäsi vettä. Se oli makeaa. Kepu ravisteli turkkinsa vedestä. Vettä lensi kaikkialle ja pari pisaraa putosi Kiban kuonolle ja tämä heräsi kylmiin vesipisaroihin. Kiba aivasti. Kepu käännähti ympäri ja sanoi Kiballe;                                                                                                           - Hei , Kipsu on hereillä! Nukuitko hyvin?                                                            - Joo... Herätänkö Pekun? Kiba kysyi.                                                               - Mä haluan herättää sen! Kepu sanoi ja otti valtavan lehden puusta. Hän kastoi sen joen kylmään veteen. Lehdellä oli kymmeniä pieniä vesipisaroita. Kepu kantoi lehteä varoen, jotta pikku vesipisarat pysyisivät sen päällä. Hän käveli Pekun pään yläpuolelle ja tiputteli pisaroita yksikerrallaan Pekun kuonolle. Peku huitaisi tassullaan kuonoaan.                                                                                       - Hae lisää vettä, Kepu kuiskasi Kiballe. Kiba nyökkäsi ja nykäisi uuden lehden. Pian Kiba ja Kepu pudottelivat kylmiä vesipisaroita vuorotellen Pekun nenälle. Lopulta Peku heräsi.                                                                                        - Mitä ihmettä te teette..? Peku mumisi unisena.                                                - Jatketaan matkaa, Kiba hihkaisi ja nyki Pekua tassusta pois majasta.

TO BE CONTINUED...